Turun Special Luciaksi 2019 valittiin Jutta Sjöholm.

Tiedote

Lucia on valon, ilon ja inhimillisyyden lähettiläs.

4.12.2019 meillä oli 6 aivan erityistä ilon ja valon lähettilästä kisaamassa ensimmäisestä Turun Special Lucian tittelistä, Wiklundin tapahtumatorilla.

Special Lucia kilpailu järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa, jotta kilpailun tuoma näkyvyys edistäisi kehitysvammaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, elämän kaikilla osa-alueilla. 

Vammaisilla ihmisillä on kaikkina ikäkausina suurempi riski kuin muilla ihmisillä joutua syrjityiksi eri elämäntilanteissa. Osaan vammaisista henkilöistä kohdistuu moniperusteisen syrjinnän riski. Erityisen tärkeä tavoite on tukea vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia tulla kuulluksi yhteiskunnassamme.

On tärkeää muistaa, että jokaisen, niin vammaisen kuin vammattomankin ihmisen identiteetti muodostuu hyvin monenlaisista tekijöistä. Jokaiselle meille on tärkeää tulla nähdyksi omanlaisenaan yksilönä ja jokaisella on tarve tulla nähdyksi myös vahvuuksiensa kautta.

Kansainvälisenä Vammaisten päivänä 3.12.2019 Turun Lucia kilpailijat vierailivat vammaisille järjestetyssä juhlassa Ruusukorttelissa. 

Puuhanaisina Turun Special Lucia kilpailussa olivat Turun Yrittäjänaiset Ry:stä sihteeri, Päivi Bowie ja varapuheenjohtaja Marjo Sjöholm.

Turun Special Luciaksi 2019 valittiin Jutta Sjöholm.

Turun Special Lucia kilpailu järjestettiin yhteistyössä: Päivi Bowie ja Marjo Sjöholm Turun Yrittäjänaiset Ry, Turun Ammatti-Instituutti/Wisio, Aamuset, Wiklund, Cutrin, Fazer, KC Professional, Modelia, Jennyn Kukka, Kiilto ja Painotalo Painolan kanssa. 

Teksti: Satu Söderström

lisätiedot: Marjo Sjöholm, 0400 597 021