Bränditalo SEK lahjoittaa 100 tuntia luovaa työtä naisyrittäjille

Vain 1 % rahoituksesta menee naisten perustamille yrityksille

Nostamme naisten päivän kunniaksi valokeilaan uransa alussa olevat naisyrittäjät.

”Naisilla on valtavasti tietoa ja kokemusta monista naisvaltaisista aloista kuten terveydenhuollosta tai opetuksesta. Haluamme nostaa esille naisten aliedustuksen start-up-maailmassa. Naisten osaamista ja näkemystä tarvitaan uusissa tuote- ja palveluinnovaatioissa.”, toteaa Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando.

Yrittäjänaiset on mukana kampanjassa, jossa Bränditalo SEK lahjoittaa 100 tuntia luovaa työtä naisyrittäjille.

Pohjoismaisen sijoitusyhtiö Unconventional Venturesin julkaiseman raportin mukaan naisten perustamien kasvuyritysten osuus kerätystä rahoituksesta on vain yksi prosentti. Miesten perustamien yritysten osuus kerätystä rahasta on 93 prosenttia, ja loput kuusi prosenttia ovat eritaustaisten perustajien yrityksiä. Suomessa naisten perustamien yritysten osuus rahoituksen saaneista on viisi prosenttia.

”Me haluamme olla mukana kannustamassa yrityksiä antamaan tukensa tai investoimaan naisten yrityksiin. Tämä on hieno kampanja”, sanoo Orlando innoissaan.

Aloite on osa SEKin vuosittaista Mad Women -liikettä, joka kampanjoi naisten verkostoitumisen ja työelämän tukemisen puolesta.

”Meillä on SEKissä 130 markkinointiviestinnän huippuosaajaa. Haluamme antaa vetoapua aloittaville naisyrittäjille ja auttaa heitä menestymään”, kertoo yksi Mad Women -kolletiivin jäsenistä, SEKin seniorsuunnittelija Ritva Isteri.

SEKin asiakkaina on Suomen tunnetuimpia brändejä ja yrityksiä, jotka toimivat Suomessa sekä kansainvälisillä markkinoilla. Nyt toimisto lahjoittaa 100 tuntia luovaa työtä naisyrittäjille. Apua voi saada tarpeen mukaan brändinrakentamisesta, designiin, konseptointiin, markkinointiviestintään, viestintään, videoihin tai visuaaliseen suunnitteluun. Hakemusten perusteella valitaan kahdesta viiteen naisten perustamaa yritystä, joille lahjoitetaan luovaa työtä.

Suomi tarvitsee yrittäjyyttä

Mukaan voivat hakea naiset, joilla on tiensä alussa tai käännekohdassa oleva yritys, liikeidea tai kasvuhakuinen startup-yritys. SEK valitsee saapuneista hakemuksista 2-5 autettavaa, joille tarjotaan luovaa työtä täysin pro bono. Yrityksiä valitsemassa on myös kampanjan yhteistyökumppanina toimivan Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando.

Hae 30.3.mennessä osoitteessa: www.sek.fi/madwomen

Lisätietoja:
Suomen Yrittäjänaiset
toimitusjohtaja Carita Orlando
puh 040 5445519
carita.orlando@yrittajanaiset.fi
yrittajanaiset.fi

SEK
Essi Orama
p. 040 700 8306
essi.orama@sek.fi
SEK | Part of Grey
www.sek.fi

Suomen Yrittäjänaiset on valtakunnallinen etujärjestö yrittäjänaisten asialla. Vaikutamme yrittäjänaisten aseman parantamiseksi ja kannustamme naisia menestyvään yrittäjyyteen. Verkostoomme kuuluu 5000 jäsentä noin 60 paikallisyhdistyksessä. Missionamme on edistää yrittäjänaisten välistä yhteistyötä, tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa ja vaikuttaa yrittämistä kannustavaan päätöksentekoon Suomessa ja Euroopan unionissa.

Mad Women on SEKin vuonna 2018 lanseeraama Naisten päivä -konsepti, jossa teema vaihtuu vuosittain. Mad Women -konseptin tavoitteena on lisätä verkostoitumista ja vuoropuhelua yli toimistorajojen. Vuonna 2018 nostettiin SEKin omia, legendaarisia naissuunnittelijoita, vuonna 2019 teemana oli naisten välinen verkostoituminen ja vuonna 2020 teemana oli Naiset, joita kehutaan selän takana. Vuonna 2021 teemana on naisyrittäjien tukeminen.

SEK on 130 intohimoisen ammattilaisen luova bränditalo. SEKissä rohkea luovuus yhdistyy strategiaan, näkemykseen ja dataan. Menestyksekäs brändi rakennetaan koskettavien ja liiketoimintaa kasvattavien konseptien avulla. Tuotamme merkityksellisiä viestinnän ja vaikuttamisen sisältöjä asiakkaan kaikkiin kohtaamispisteisiin.